Hankekohteiden valinta

Toukokuussa 2009 John Nurmisen Säätiön hallitus käynnisti uuden toimintamallin, jossa fosforinpoistohankkeita toteutetaan vesilaitoksilta tulleiden hakemusten perusteella koko Itämeren valuma-alueella. Säätiön hallitus hyväksyy hankkeet yksi kerrallaan hankehakemuksen perusteella. Kriteereinä ovat muun muassa hankkeen avulla vähennetyt fosforitonnit, hankkeiden kustannustehokkuus ja nopea toteutusaikataulu.

Hankkeita hyväksyttäessä huomioidaan aina säätiön varojen riittävyys suhteessa aiemmin tehtyihin sitoumuksiin. Toteutettaviin hankkeisiin pyritään aina saamaan mukaan myös julkisen sektorin tai muiden yksityisten toimijoiden rahoitusta. Hankekohteita identifioidaan aktiivisesti Luoteis-Venäjällä, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Baltiassa ja Puolassa.

Hakemusmenettely

Vesilaitokset ja kaupungit voivat hakea John Nurmisen Säätiön Puhdas meri -hankkeen kohteeksi ja tukea suunniteltuihin fosforinpoistoinvestointeihin vapaamuotoisella hakemuksella.

Puhdas meri -hankkeen tavoitteena on saavuttaa hankekohteissaan fosforinpoistossa Itämeren suojelukomissio HELCOMin asettama tavoite, 0,5 mg fosforia litrassa puhdistettua jätevettä.

Hakemuksen sisältö

Hakemuksesta on tultava esiin seuraavat seikat:

  • Nykyinen jätevesivirtaama, käytössä oleva puhdistusprosessi ja fosforitaso (mg/l) laitokselle tulevassa ja siellä puhdistetussa jätevedessä
  • Fosforinpoiston tehostamiseksi suunnitellut investoinnit
  • Arvioitu investointikustannus
  • Vesilaitoksen oma rahoituspohja suunnitelluille investoinneille
  • Arvioitu fosforitaso puhdistetussa jätevedessä investointien toteuduttua
  • Investointien myötä vähenevän fosforikuormituksen määrä, t/a

Hakemukset toimitetaan osoitteeseen:
John Nurmisen Säätiö / Marjukka Porvari
Pasilankatu 2
00240 Helsinki, Finland

Lisätietoja:
Marjukka Porvari
+358 41 549 1535
marjukka.porvari(a)jnfoundation.fi